Ihan meni taas laiskotteluksi tiistai. Tänään sen sijaan tein senkin edestä kaikenlaista; aamupäivällä pari tuntia frisbeegolfia, kotona välillä syömässä, sen jälkeen puolisentoista tuntia ulkorullailua, ja siitä vielä suoraan salille tekemään selkää. Jos ei nyt ihan superpäivä, niin ainakin paljon parempi kuin edelliset...!
Frisbeen, tai minkä tahansa muun esineen heittely ei ole koskaan ollut mun vahvimpia puolia. Ekaa kertaa tuota lajia koitin, ja voin sanoa että oli aika säälittävä suoritus!
Kiekot lenteli ihan mihin sattuu. Toisaalta oli jopa hyvä etten saanut aikaiseksi kovin pitkiä heittoja, ettei tarvinnut niitä kovin pitkältä suosta tai pusikoista hakea.
Mutta lämmintä oli, ja kengät täynnä heinää, ja hyttysiä jokapaikassa.
Tosin ihan hillitön nälkä tuli loppuvaiheessa, ihan aamupalan voimin kun tonne lähdin. Meinasin ottaa banaanin mukaan välipalaksi, mutta oli jo sen verran hyvin kypsynyt ja pehmennyt etten halunnut ottaa sitä laukkuun muussaantumaan.
Rullailemassa käytiin tossa skeittipuistossa, vähän hikilenkkiä siinä pyörittiin. Eipä tarvinnut välittää autoista tai katukivetyksistä. GPS:n mukaan tuli siitäkin kuitenkin varmaan reilu 8km rullailua, joten ihan ok.
Salilla oli vetopäivä. Aika metsään meni, kun ei häntäluu vieläkään anna kunnolla periksi kumarrella. Tai istua. Pienillä painoilla sitä tein, tanko +10, mutta sekin tuntui aika pahalta.
Yläselkää sentään sain tehtyä. Vatsatkin jätin väliin, kun mietin etten mitään vatsoja saa tehtyä niin ettei ton häntäluun päällä tarviis olla. Sen verran siihen jo sattui. Koitan huomenna vaikka offarilla käydä tekemässä vatsoja, jos veis ton jumppapallon sinne niin siinä vois jopa onnistua melko hyvin.
Ihan hyvin tuli kumminkin liikuttua tänään, ja oltua vielä paljon ulkona kivassa säässä ja seurassa, joten ihan tyytyväinen olen päivän kokonaissaldoon!




Ei kommentteja:
Lähetä kommentti